Mikä on Exens?

Vuodesta 1992 alkaen olemme olleet osa suomalaista elektroniikka- ja ohjelmistoteollisuutta

Tarinamme

Elokuu 1992 on merkittävä Exens Development Oy:lle. Yritys aloittaa toimintansa tarjoamalla paperi- ja selluteollisuuden mittalaitteiden tuotekehityspalveluita. Yrityksen nimi on lyhenne ’Excellency in Sensing’  -ajatuksesta, ja mittaustekniikka on vahvasti läsnä yrityksen alkumetreillä yrityksen perustajien, Eeron, Ollin ja Panun, pitkän kokemuksen ansiosta.

Seuraavan kymmenen vuoden kuluessa painopisteemme siirtyy sulautettuun laitetekniikkaan – elektroniikan, ohjelmistojen ja mekaniikan yhdistämiseen. Mittaaminen on edelleen monen kehitettävän tuotteen ydin. Pääosa työstä keskittyy nyt informaation prosessointiin, laitteiden väliseen kommunikointiin, käyttöliittymiin ja vaativiin mekaanisiin ratkaisuihin.

Vuonna 2004 vastaanotamme TEK:n myöntämän Innovatiivinen yritys  -palkinnon tunnustuksena tekemästämme työstä ideoiden toteuttamisessa kaupallisiksi tuotteiksi.

Yrityksen toiminnan edelleen kehittyessä olemme monessa mukana: suunnittelemme langattomia laitteita, kameratekniikkaa, ohjaamme mekaniikkaa nanometrien resoluutiolla ja moottoreita kymmenien ampeerien virroilla, rakennamme älylukkojen mekaniikkaa, elektroniikkaa ja ohjelmistoja, toteutamme toiminnallisen turvallisuuden (EN 61508) takaavia järjestelmiä, hyödynnämme energian harvestointia, kehitämme mobiilikäyttöliittymiä, pilvipalveluita…

Tuotteiden kehityksessä tarvitaan kokemusta ja näkemystä, jotka kertyvät vain ajan myötä, onnistumisten ja tehtyjen virheidenkin kautta.

Tehty työ on kerryttänyt osaamistamme ja pitänyt meidät vahvasti ajan tasalla ja kiinni teknologian kehityksessä.

Pitkään historiaamme mahtuu monta tarinaa. Kerromme tässä niistä muutaman.

Alussa kaikki oli alussa

Aloitetaan alusta: Ensimmäinen hankkeemme yrityksen perustamisen jälkeen osoittautuu perin vaativaksi tapaukseksi: käyttöympäristö on vihamielinen, laitteet saavat päällensä +200-asteista syövyttävää lipeää. Prosessiliuoksen mitattava UV-absorptio vastaa lähinnä mustaa aukkoa… ja mittausten puhtaana pysyminenkin pitää vielä varmistaa.

Eikä tässä kaikki, tarvitaan useita mittauksia ja lisäksi laite tulee liittää osaksi asiakkaan kenttäväyläratkaisua. Lisäksi päätimme että mitattua prosessiliuosta ei huuhdella viemäriin vaan se palautetaan takaisin prosessiin – prosessipaineesta huolimatta (niin, ’Green Technology’ jo vuonna 1992).

Yrityksen alussa kaikki oli alussa: ratkaisuja etsittiin tavalla jos toisella, eikä hätä lukenut lakia: metallisesta keksipurkista saatiin häiriösuoja herkän mittauksen suojaamiseen…

Tekemällä sinnikkäästi ja peräänantamattomasti työtä, käyttämällä antureissa niin kultaa kuin safiiriakin onnistumme tässä kaikessa, laitteet valmistuvat ja päätyvät tehtaille oikeaan käyttöön.

Keksipurkki korvattiin toki tuotteessa paremmilla ratkaisuilla – mutta noista ajoista lähtien meillä on aina ollut keksejä tarjolla.

Peliteknologiaa vuonna 2002: ”Oletko viisaampi kuin saapas…?”

Toinen juttu kertoo kilpailuhenkisyydestä. Vuosituhannen vaihteen jälkeen päädymme kilpailemaan voimakkaasti Nokian kanssa – emme tuotteissa vaan löytääksemme yritykseemme lisää osaajia.

Tässä kilpailussa pärjäämme mainiosti, sillä ihmisen kokoinen toimintaympäristö, mielekäs tekeminen ja hyvä porukka kiinnostavat innovatiivisia ja sitoutuneita tuotekehittäjiä. Muutoin emme sekaannu matkapuhelinteollisuuteen – sen jätämme tietoisella päätöksellä muille.

Rekrytointimessuille Oulun yliopistolle tuomme – muista osallistuvista yrityksistä aika lailla poiketen – vanhan nahkasaappaan. Nahkasaappaan, joka on ollut vuonna 1952 heinätöissä Pohjois-Savossa ja jonka olemme nyt liittäneet Internettiin.

Tarjoamme opiskelijoille ainutlaatuisen mahdollisuuden selvittää vastauksen kysymykseen ”Oletko viisaampi kuin saapas?”. Muistaaksemme kukaan opiskelija ei onnistunut päihittämään tätä tavallista nahkasaapasta interaktiivisessa pelissä – toki voimme muistaa väärinkin.

Mutta ihan hyviä ihmisiä ja työntekijöitä heistä tuli tästäkin huolimatta.

Internet of Things” on meille todellisuutta jo vuonna 2002.

Kolmas juttu kertoo porukastamme

Hyvä meininki…

Tuotekehitysprojekti käynnistyy, tuote määritellään, suunnitellaan, testataan. Prototyyppi valmistuu ja asiakkaamme saapuu tiloihimme tutustumaan tehtyyn työhön ja uuteen tuotteeseen.

Asiakkaan ollessa prototyypin äärellä projektiryhmän kanssa, hänen korviinsa kantautuu toisen ryhmämme keskustelua, ankaraa väittelyä, perusteluja ja vastaperusteluja, naurunremakkaa… ihan tavanomaisen työntekomme ääniä.

Tähän asiakkaamme toteamaan
-’…Täällä tuntuu kyllä olevan niin hyvä meininki, että taidan hakea itsekin tänne töihin…’

Niinpä:
Vaikka tosissaan töitä teemmekin, emme tee töitä tosissamme.

Nämä ovat yksinkertaisia juttuja, eivät mitään elämää suurempaa – ne ovat meidän tarinoitamme.

Matkamme jatkuu – meillä töitä kanssasi tekevät ihmiset omalla nimellään.

Matkamme jatkuu osaavan miehistön voimin vahvasti eteenpäin. Yrityksemme on toimivan henkilökunnan täysin omistama, ja tuotteiden kehittäminen ja ongelmien ratkaiseminen ovat edelleen intohimomme.

Meillä on halu perehtyä kaupalliseen menestykseen tähtäävään tuoteideaasi, oli kyseessä sitten aiemman tuotteen uusinta tai upouuden suunnittelu. Teemme ideoistasi tuotteita – ja unelmistasi totta. Voit luottaa siihen, että pitkän kokemuksemme ja monenlaisen tekemisen myötä pystymme hyödyntämään parhaita ratkaisuja eduksesi. Meillä on paitsi osaamista myös tahtoa viedä ideoitasi eteenpäin, maaliin saakka.

Meillä kanssasi työtä tekevät ihmiset omalla nimellään – meillä suunnittelusta eivät vastaa divisioonat, osastot tai tiimit. He ovat halukkaita tulemaan samaan pöytään etsimään kanssasi parhaita tapoja tuotteen toteuttamiseen.

Heillä on myös rohkeutta esittää uusia näkökulmia ja ajatuksia avuksesi. Sillä oikeasti et halua yhteistyökumppania, jonka mielestä asiakas on aina oikeassa – menee syteen tai saveen, maksaa mitä maksaa. Oikeasti haluat yhteistyökumppanin, joka haluaa perehtyä ideaasi, omistautua idean toteuttamiseen parhaalla tavalla ja joka pystyy tarjoamaan sinulle tuen myös jatkossa.

Sellaisen yhteistyökumppanin yrittäjät, startupit ja vakiintuneet yritykset – lyhyesti: asiakkaamme – ovat meistä kuluneiden vuosien aikana löytäneet. Ja sellaisen sinäkin löydät, sillä olet siitä vain yhteydenoton päässä.

Kuten tavataan sanoa, useimmat menestystuotteet perustuvat ongelmaan, joka ratkaistaan.

Anna meille ongelma ratkaistavaksi! Tehdään yhdessä ongelmasta menestys.

”Täällä tuntuu kyllä olevan niin hyvä meininki, että taidan hakea itsekin tänne töihin.”

– Asiakkaamme –

Tuotekehitysprojekti suunnitelmissa?

Ota toki yhteyttä, niin katsotaan yhdessä parhaat vaihtoehdot kehityshankkeesi maaliin viemiseksi.